Reporadio.fi
Reporadio -kirjan virallinen kotisivu


Jarmo Viljakainen - Valtiotieteen lisensiaatti, journalisti, tietokirjailija, syntynyt Helsingissä 1948.
Demokratian ja edistyksen kirjasto

Lainauksia kirjasta:
Marek, Franz ja Fischer, Ernst: Mitä Lenin todella sanoi?

WSOY, Porvoo 1970.

V.I. Lenin: Proletariaatin diktatuuri on väkivaltaa

”Diktatuuri on valtaa, joka nojaa suoranaisesti väkivaltaan ja jota eivät sido mitkään lait. Proletariaatin vallankumouksellinen diktatuuri on valtaa, joka on taistelemalla otettu ja jota proletariaatti pitää yllä harjoittamalla väkivaltaa porvaristoa kohtaan, se on valtaa joka ei ole sidottu mihinkään lakeihin.” (Mitä Lenin todella sanoi, s. 75)


Lainauksia kirjasta:
Kuusinen, Otto Wille: Suuri vuosisatamme

Kustannusosakeyhtiö Yhteistyön Kirjapaino. Helsinki 1961.

Toveri O.W. Kuusinen toveri V.I. Leninistä

Leninin suuruus ja hänen elämäntyönsä valtava historiallinen merkitys on nyt selvä jokaiselle. Mutta nuoremman ja keskipolven edustajien on ehkä vaikea luoda itselleen kuvaa tämän suuren johtajan valloittavasta persoonallisuudesta, hänen erikoisesta huomaavaisuudestaan tovereita, kaikkia kansan syvistä riveistä lähteneitä rehellisiä ihmisiä kohtaan.

Iljitshin kanssa keskustellessaan jokainen tunsi, miten ihmeteltävällä tavalla hänen persoonassaan yhtyi lämmin inhimillisyys väkevänä hehkuvaan vallankumoukselliseen intoon. Hänen kanssaan voi puhua aivan ujostelematta kuten oman isänsä tai kaikki ymmärtävän opettajan kanssa. Hän kuuntelee tarkkaavaisena, mutta hänen eloisilla, ilmeikkäillä kasvoillaan, hänen silmissään näkee ajatusten ja tunteiden nopean virtaamisen. Kun hän sitten lyhyin, selkeästi muotoilluin lausein konkreettisesti ja syvällisesti selittää sinua askarruttavia kysymyksiä, hämmästyttää sinua hänen neroutensa voima. Kaikki monimutkainen osoittautuu olevan helposti selitettävissä. Heti käy ilmeiseksi, mihin on mentävä ja kenen kanssa, mitä on tehtävä ja missä on politiikkamme ydin kyseisessä tilanteessa. Kaikki käy päivänselväksi. Sitten palaat Leninin kanssa käydyn keskustelun jälkeen onnellisena, tuntien voitonvarmuutta sekä syvää kiintymystä häneen, Leniniin.

(O.W. Kuusinen: Suuri vuosisatamme, s. 12)


Lainauksia kirjasta:
O. W. Kuusinen: Suomi ilman naamiota

Karjalais-suomalainen Sosialistinen Neuvostotasavalta.
Valtion kustannusliike. Moskova 1944.

Neuvostovastaisen sodan valmistelu Suomessa

”Siinä tilanteessa, jonka eurooppalainen suursota synnytti, piili vaaroja myöskin Neuvostoliitolle, eikä neuvostohallitus saattanut olla huolehtimatta neuvostovaltion eurooppalaisten rajojen turvallisuuden lujittamisesta. Erityisen epäsuotuisalla kannalla oli tietenkin Leningradin turvallisuus Suomen rajan läheisyyden takia, jonka takana neuvostovastaisen kansalliskiihkon riivaamat viranomaiset olivat tykinkantaman päähän Leningradista rakentaneet tukikohdan imperialistien hyökkäykselle Leninin kaupunkia vastaan. Tähän katsoen neuvostohallitus ehdotti Suomelle rajan siirtoa…Suomen hallitus…katkaisi neuvottelut, saattoi tosiasiassa voimaan sotatilan maassa ja julkeasti provosoiden sai sodan syttymään. Kaikki muistavat vielä tuon talvisodan kulun…uljaan puna-armeijan joukko-osastot verrattain lyhyessä ajassa murskasivat Mannerheim-linjan ja aiheuttivat Suomen armeijalle ratkaisevan tappion… Tästä sodasta oli aivan päinvastainen tulos kuin mitä Suomen vallanpitäjät olivat taas kerran yrittäneet asevoimalla saavuttaa: ei Neuvosto-Karjalan liittäminen valko - Suomeen, vaan Suomen Karjalan vapauttaminen Suomen raharuhtinaiden vallasta ja liittäminen Neuvosto-Karjalaan, joka sen jälkeen muutettiin Karjalais-Suomalaiseksi neuvosto-liittotasavallaksi.

(O.W. Kuusinen: Suomi ilman naamiota, s. 25-26)


Lainauksia kirjasta:
Sinisalo, Taisto: Niin muuttuu maailma

Tammi. Helsinki 1978.

Luottamus Neuvostoliittoon

”Suhde Neuvostoliittoon oli kotona keskeinen kysymys. Kerrotaan, että kun minä olin vielä aivan pieni, meillä oli kotona radio ja pyhäisin kävi paljon ihmisiä kuuntelemassa nimenomaan Neuvostoliiton uutisia.” (Sinisalo 1978, s. 12)

”Kotona keskusteltiin hyvin paljon, politikoitiin kuten oli tapana sanoa. Minun mielestäni kerrottiin jännittäviä tarinoita. Istuin kuuntelemassa niitä puulaatikon päällä ja imin todella voimallisesti niitä tunnelmia ja tunteita joita tähän politikointiin liittyi. Siinä puulaatikolla istuen oppi ymmärtämään, että luottamus ensimmäiseen työväenvaltioon oli työväenaatteen ensimmäinen aakkonen.” (Sinisalo 1978, s. 12-13)

”Neuvostovastainen sota”

”Erityisesti jatkosodan aikainen laaja sodanvastainen ilmapiiri ja ystävyysseuran perustaminen sotien välisenä aikana kautena osoittivat, ettei neuvostovastaisella sodalla ollut sellaista tukea kansan keskuudessa kuin porvarillinen propaganda niin mielellään väittää.” (Sinisalo 1978, s. 24)

Kotona oli sodan aikana seinällä Euroopan kartta ja siinä nuppineuloja rintamalinjojen mukaan. Äiti siirsi nuppineuloja niiden tietojen mukaan mitä sai lehdistä ja radiosta. Jokainen neulansiirto itään päin koettiin raskaana menetyksenä ja vastaavasti, sitten kun aika koitti, neulojen siirtäminen länteen oli helpotuksen aikaa.” (Sinisalo 1978, s. 25)

”Ensimmäiset neuvostoliittolaiset romaanit, joita silloin saimme käsiimme, ovat aarteina kirjahyllyssä vielä tänäkin päivänä. Aivan erityinen paikka näiden kirjojen joukossa on Nikolai Ostrovskin teoksella Kuinka teräs karaistui. (Sinisalo 1978, s. 33)

(Toveri Sinisalon ihailemaa toveri Ostrovskin teosta etsimme kuumeisesti, jotta saamme siitä jatkossa helmiä näille sivuille. Toveri kirjastonhoitajan huomautus.)

Kulttuuri-ihmisten suhde Neuvostoliittoon ja kysymys NKP:n roolista

”1960-luku oli pyörähtänyt hyvään käyntiin, kun osallistuin ensimmäisen kerran tiiviiseen keskusteluun ja illanistujaisiin kulttuuri-ihmisten kanssa. Illan emäntänä toimi Aulikki Oksanen …Kaikki mukana olleet arvostivat avomielisyyttä… Erityisesti esillä oli suhde Neuvostoliittoon sekä kysymys NKP:n asemasta ja roolista. Silloin monen asenteet olivat vielä hieman epäileviä. Ei nähty pintaa syvemmälle, vaan katseltiin pintailmiöitä, joita tehokas porvarillinen propaganda oli nostanut esiin.” (Sinisalo 1978, s. 55)

Neuvostoliiton ratkaisevan tärkeä myönteinen rooli

”Kun silloin 60-luvun virtauksissa ilmeni Neuvostoliittoa kohtaan hyvin kriittisiä ja usein jopa enemmän kuin kriittisiä asenteita, niin nopeasti syntyi kokonaan toisenlainen asenne. Monet suuret kamppailut, kuten Leninin 100-vuotispäivien vietto vaikuttivat paljon tässä suhteessa. Niissä nuoriso löysi tieteellisen sosialismin maailman ja sen ihanteet, oppi ymmärtämään sosialistisen maailmanjärjestelmän merkityksen ja erityisesti Neuvostoliiton ratkaisevan tärkeän, myönteisen roolin. (Sinisalo 1978, s. 73)

Tsekkoslovakian miehitys merkittävä voitto kansainväliselle työväenliikkeelle

”Tarkoitus oli irrottaa Tsekkoslovakia sosialististen maiden rintamasta ja kumota sen sosialistiset saavutukset…”

”Oli selvää, että Varsovan Liiton toimenpiteet vastasivat niitä vaatimuksia, joita sosialismin suojaaminen Tsekkoslovakiassa ja koko sosialistisen maailmanjärjestelmän menestys vaati.”

”Radio lähetti puolen tunnin väliajoin uutismateriaalia, joka oli suunnattu rajusti Neuvostoliittoa ja Varsovan liiton maita vastaan …Oli erittäin vaikeaa välittää suomalaisille oikeata tietoa tapahtumista. Uutiskanavat olivat tukkoon saakka täytettyjä Neuvostoliiton ja Varsovan liiton vastaisella lännen uutistoimistojen materiaalilla …Meillä, jotka pidimme välttämättömänä välittää Neuvostoliiton uutisvälineiden informaatiota, oli vaikeuksia löytää painopaikkaa. Sellainen löytyi kuitenkin Uudeltamaalta …Näin saatettiin maailmalle Neuvostoliiton tiedotusvälineiden uutisia ja Pravdan artikkeleita, jotka alkoivat selvittää liiaksi kuumenneita päitä.”

Tsekkoslovakian tapahtumat synnyttivät keskustelun proletaarisesta internationalismista ja sitä käytiin voimakkaammin kuin vuosiin. Siitä muodostui merkittävä voitto työväenliikkeen kansainvälisyyttä edustaville voimille. Se selvitti kokonaiselle sukupolvelle, miten ensiarvoinen merkitys on suhtautumisella Neuvostoliittoon.

(Sinisalo 1978, s. 74-81)



Kuusinen, Hertta (O.W. Kuusisen tytär): Vuodenaikain myrskyt, Kansankulttuuri Oy, Helsinki1975.

”Kuva isästäni, joka oli minulle, pikkutytölle, Jeesus. Hän oli hyvä – ei vain minulle ja sisarparvelleni, vaan ihmisille yleensä, eritoten niille, jotka olivat raskautettuja ja kärsiviä.” (s. 15)


Lehén, Tuure (ns. Terijoen hallituksen ”ministeri”): Punaisten ja valkoisten sota, Kansankulttuuri Oy, Helsinki 1978.

”Venäjän vallankumous oli astunut uuteen, ratkaisevaan, sosialistiseen vaiheeseensa hetkellä, jolloin Suomen työväenliike oli valmistautumassa päättävää rynnäkköön… Työväenjoukoissa vallankumous herätti valtavaa innostusta, porvariston leirissä suurta levottomuutta ja vihamielisyyden purkauksia… Lokakuun vallankumouksessa oli valta Venäjällä siirtynyt niille voimille, jotka kaiken aikaa olivat johdonmukaisesti puolustaneet Suomen kansan itsemääräämisoikeutta valtiolliseen eroamiseen saakka… Suomen porvaristo ei vastustanut Suomen itsenäisyyttä, mutta sen johtaville poliitikoille oli maan itsenäisyys toisarvoinen seikka, pääasia oli sen omien luokkaetujen turvaaminen.” (s. 74-75)

Lehén kertoo kommunistisen vallankumouksen alkamisesta:

”27. tammikuuta 1918 totesi työväen toimeenpaneva komitea Helsingin ”Smolnassa” pitämässään kokouksessa vallankumouksen hetken lyöneen ja hyväksyi julistuksen, jossa tiedotettiin, että ”kaikki valta Suomessa on päätetty ottaa työtätekevän kansan omiin käsiin”. Silloin alkoi Etelä-Suomessa punaisten kaartien liikkeellelähtö. Kello 11 illalla nousi Helsingin työväentalon torniin punainen lyhty merkiksi taistelun alkamisesta. Siltasaarelle, työväentalon läheisyyteen kokoontuneen Helsingin punaisen kaartin rivistöjä alkoi marssia keskikaupungille miehittämään keskusvirastoja ja muita tärkeiksi katsottuja kohteita.” (s. 164)

Toveri kirjastonhoitajan huomautus: Valkoiset ryhtyivät C.G.E. Mannerheimin johtamana vapaussotaan / sisällissotaan, joka päättyi punaisten tappioon ja sinetöi ja pelasti Suomen itsenäisyyden.


O.W. Kuusinen (ns. Terijoen hallituksen ”pääministeri”): Kansainvälisiä kysymyksiä, Kansankulttuuri Oy, Lahti 1951.

Suomen Kommunistisen Puolueen perustavan kokouksen avoin kirje toveri Leninille:

”Toveri Lenin!
Se vallankumouksellinen sosialismi, jota emme Suomessa työväen vallankumouksen alkaessa lainkaan käsittäneet, on meille nyt auennut ja alkanut selvetä: omasta kovasta kokemuksestamme ja Venäjän voittoisan köyhälistön suuresta esimerkistä sekä teidän opettavaisista sanoistanne ja kirjoituksistanne… Vasta nyt valveilla ollen näemme sosialismin päivänvalon, josta ennen korkeintaan unta näimme… Tässä ratkaisevassa taistelussa, toveri Lenin, tarvitaan joka päivä teitä jos ketään yksityistä. Tarvitaan teidän tervettä kättänne, kauasnäkevää silmäänne ja koko suuren hengenvoimanne miehuutta… Voitte sanoa venäläisille tovereille meidän puolestamme: Suomalaisetkin kommunistit lähtevät ilolla tuleen – tahtovat olla hyökkäyksessä mukana, kun kapitalismin linnat otetaan ja maan tasalle hajotetaan; suomalaiset kommunistit pitävät arvoaan alentavana jäädä rintaman selkäpuolelle, kun kaikkien maiden köyhälistö valloittaa maailman.”

Moskovassa, 3. päivänä syyskuuta 1918

SKP:n perustava kokous

(s. 17-29)


Lehén, Tuure: Kansa ja valtio, Kansankulttuuri Oy, Helsinki 1952

Lehén, sittemmin Stalinin pystyttämän ns. Terijoen nukkehallituksen ”ministeri” väheksyy parlamentaarista demokratiaa ja siteeraa toveri Leniniä:

”Porvarillisten valtioiden muodot ovat tavattoman erilaisia, mutta niiden olemus on yksi ja sama: kaikki nämä valtiot ovat tavalla tai toisella, ja loppukädessä ehdottomasti porvariston diktatuuria. Siirtyminen kapitalismista kommunismiin ei tietenkään voi olla tuomatta esille poliittisten muotojen suunnatonta runsautta ja moninaisuutta, mutta niiden olemus tulee ehdottomasti olemaan yksi ja sama: proletariaatin diktatuuri (Lenin: Valtio ja vallankumous, s. 32)

(s. 68)

Lehén parlamentarismista:

”… parlamentti porvarillisessa yhteiskunnassa on eräs kapitalistiluokan vähemmistödiktatuurin elimiä… armeija, poliisi, tuomioistuimet ja vankilat ovat, kuten tiedämme, yksinomaan hallitsevan kapitalistiluokan jäsenten tai sen uskottujen käsissä. Ja näihin mahtaviin laitokseen verrattuna on parlamentti vain nimensä mukainen puhumalaitos.” (s. 74)


Kuusinen, O.W.:
Suuri vuosisatamme, Suomen Kommunistinen Puolue, Helsinki 1961.

”Neuvostoliiton mukana nousevat ylöspäin muutkin sosialistisen leirin maat. Veljellisen yhteistyön ja keskinäisen avunannon ansiosta tapahtuu kaikkien sosialismin maiden kehitys nykyisin sellaisin seitsenpeninkulmaisin askelin, että taloustieteilijäin laskelmien mukaan sosialistinen leiri tulee jo vuonna 1965 tuottamaan yli puolet maailman teollisuustuotannosta. Siis lähestyy nopeasi aika, jolloin sosialististen kansojen suuri perhe saavuttaa ratkaisevan yliotteen imperialististen valtioiden leirin kanssa käymäsään taloudellisessa kilvoittelussa ja sen jälkeen menee eteenpäin, kommunismiin.” (s. 36)

”Vuoteen 1965 mennessä Neuvostoliiton työtätekevillä on lyhin työpäivä ja lyhin työviikko maailmassa. Muutaman vuoden kuluttua heillä on maailman korkein elintaso…” (s. 61)

”Ns. yleisdemokraattisiin liikkeisiin kuuluvat liike rauhan puolesta, taistelu kansallisen riippumattomuuden puolesta, taistelu taantumusta ja fasismia vastaan, valtiollisen demokratian puolesta… Nämä vaatimukset eivät ole sosialistisia, vaan yleisdemokraattisia. Meillä ei ole kuitenkaan enää syytä pitää niitä porvarillis-demokraattisina, sillä ne suuntautuvat välittömästi porvariston hallitsevaa osaa vastaan, valtiollisen demokratian puolesta. Porvarillinen demokratia ei voi niitä tyydyttää, sitä varten tarvitaan kansan etuja puoltavaa uuden tyypin demokratiaa.” (s. 62-63)


Kuusinen, O.W.:
Suomi ilman naamiota, Karjalais-suomalaisen Sosialistisen Neuvostotasavallan Kustannusliike, Moskova 1944.

”Oli aivan selvää, että sosialistisen vallankumouksen voitto Venäjällä avasi Suomen kansalle mahdollisuuden itsenäiseen, vapaaseen elämään ja onnelliseen, vapaaehtoiseen liittoon suuren Venäjän kansan kanssa.”

Kuusinen siteeraa J.V. Stalinia, joka sanoi 1917:

”Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille, täysi vapaus elämänsä järjestämiseen! Suomen kansan vapaaehtoinen ja rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei minkäänlaista holhousta, ei minkäänlaista valvontaa ylhäältä käsin Suomen kansan suhteen! sellaiset ovat Kansankomissaarien Neuvoston politiikan johtavat periaatteet!” (s. 8-9)

O.W. Kuusinen (ns. Terijoen hallituksen ”pääministeri”) Talvisodasta:

”Neuvostohallitus ehdotti Suomelle rajan siirtoa Karjalan kannaksella jonkin verran etäämmäksi… mutta Suomen hallitus hylkäsi tuon ehdotuksen, katkaisi neuvottelut, saattoi tosiasiassa voimaan sotatilan maassa ja julkeasti provosoiden sai sodan syttymään.” (s. 26)

Kuusinen Jatkosodan ajasta Suomessa:

”Jo vuoden 1941 syksyllä ja talvella kävi ilmi Suomen kansanjoukkojen tyytymättömyys sotaan… Ihmisiä painaa oikeudettomuus ja fasistinen väkivalta, pakkotyö ja ankara riisto, kova puute ja kurjuus. Fasistihallituksen järjestämä ryöstö, orjuutus ja verenvuodatus panee heidät huokaamaan. Tuntuu selvästi, kuinka hirvittäviä kärsimyksiä ihmiset saavat kokea nälän, pakkasen, nöyryytysten ja murheen kynsissä… Tähän liittyy myös se moraalinen rappeutuminen, mikä leviää hitleriläistetyssä Suomessa. Fasistinen rutto aina saastuttaa ympäristönsä siveellisellä rappiolla, tapain raaistumisella ja rikollisuuden myrkyllä.” (s. 61-62)


Lehén, Tuure:

Vallankaappaushölmöily, Kansankulttuuri Oy, Helsinki 1972.

Ns. Terijoen nukkehallituksen ”ministeri” Lehén valistaa:

”Sosialistisen vallankumouksen leimaaminen vallankaappaukseksi, mitä porvarillinen historiankirjoitus meidänkin maassamme laajassa mitassa harjoittaa, on tahallista tai tietämättömyydestä johtuvaa historianväärennöstä. Sosialistinen vallankumous merkitsee koko yhteiskuntajärjestelmän perusteellista uudistamista, mikä edellyttää valtiovallan siirtymistä työtätekevälle kansalle itselleen. Se ei ole toteutettavissa muulla tavoin kuin laajojen kansanjoukkojen avoimella taistelulla, tilanteessa, jossa objektiiviset tosiasiat, ennen kaikkea joukkojen aktiivisuus ja oma-aloitteisuus osoittavat kansan valtavan enemmistön olevan valmiina lähtemään päättäväiseen taisteluun sosialismin voiton puolesta…” (s. 50-51)


Lehén, Tuure:
Marxilaisuuden alkukylvöä Suomessa, Kansankulttuuri Oy, Helsinki 1971.

O.W. Kuusinen yksikamarisesta eduskunnasta ja parlamentarismista:

”Uusi yksikamarinen eduskunta on vain leikkikalu itsevaltiuden ja virkavallan, taantumuksen ja vanhoillisuuden käsissä. Uusi eduskunta voi hankkia itselleen oikeuksia, vieläpä voi toteuttaa täydellisen kansanvallan. Se ei kuitenkaan voi tapahtua laillista tietä, vaan ainoastaan vallankumouksessa ja vallankumouksellista tietä, yhteydessä Venäjän vallankumousliikkeeseen.” (s. 28-29)

”On varustauduttava nopeasti, järjestelmällisesti ja tarmokkaasti hyvillä aseilla… Valtiollisessa taistelussa ei ole muuta kyllin tehokasta ja kunnioitusta herättävää asetta kuin se, joka tappaa! Sitä tosiasiaa emme voi muuttaa. ” (s. 34-35)

O.W. Kuusinen porvareista:
”Meidän porvareillamme on kyllä maamme sisäinen itsenäisyys alituisesti huulilla, mutta todellisuudessa on tuskin missään maassa niin epäisänmaallista porvaristoa kuin meillä… Porvarien isänmaallisuus ilmenee vain juhla- ja vaalipuheissa… matelemistaidon kilpailuissa ja joskus – ilmiannoissa.” (s. 50-51)